sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Horroksesta heräämistä ja hääaskarteluja

Kevät hurahti opiskellessa ja häitä valmistellessa. Kesänkin olen opiskellut, eikä aikaa bloggailulle ole ollut! Nyt kun kesäopiskelut hellittävät ja syksyn opinnot ovat vasta edessä, on aika vähän aktivoitua tämän bloggailun kanssa.

Hääaskarteluja

Vietimme häitämme toukokuussa. Teemaväreinämme olivat helmiäisvalkoinen, limenvihreä ja hopea. Värit näkyivät hääkutsuissa ja juhlapaikan koristeluissa, mutta ei mitenkään "överipaljon". Pidämme molemmat pienestä ja sievästä, ja siksi koristeluidenkaan kanssa ei tehty mitään suureellista. Juhlapaikkamme tarjosi kaikki muut koristeet: pöytäliinat, servetit, kynttilät jne., joten tekemistä ei ollut läheskään niin paljon kuin voisi olla.

Hääkutsu

Valitan, kuvan värejä täytyi vähän säätää, jotta sain nauhan (lähes) oikeaksi vihreäkseen. Tästä kuvasta puuttuu vielä kutsu-tekstitarra, joka liimattiin valkoisen alueen keskelle. Valmiista kortista en huomannut ottaa kuvaa, eikä niitä jäänyt meille yhtään ylimääräistä näin jälkikäteen kuvattavaksi.

Korttipohjana neliön mallinen avattava kortti helmiäisvalkoista, alareunassa hopeista kuitunauhaa, myös takana, ja sen päällä vaaleanvihreä satiininauha, joka kiersi koko kortin ja rusetti oli siis kortin sulkevaa mallia, ei pelkkä koriste.



Pöytäkolmiot, nimikyltti ja hääkarkit


Tämä kuva on häidemme valokuvaajan ottama, ja siinä vihreä on vielä lähempänä oikeaa vihreää.

Pöytäkolmio tehtiin A4-kokoisesta helmiäisvalkoisesta kartongista, johon liimattiin yhdelle sivulle pöydässä istuvien vieraiden nimet, seuraavalle menu ja kolmannelle juhlan ohjelman runko. Koristeeksi laitettiin vaaleanvihreää satiininauhaa, jälleen rusetilla kiinni.

Nimikyltti tehtiin rosopintaisesta valkoisesta vähän paksummasta paperista (ei kuitenkaan kartonkivahvuinen mielestäni). Toiselle sivulle liimattiin kutsuissakin käytettyä hopeista kuitunauhaa. Nimi kirjoitettiin hopeatussilla samalle paperille kuin koko kyltti, reunat leikattiin aaltoileviksi ja liimattiin sitten kuumaliimalla kylttiin.

Hääkarkki (yksi isompi suklaa paperissa) ja Pirkkaniksi sujautettiin tyllistä leikattuun ympyrään ja solmittiin pussi taas samalla vaaleanvihreällä nauhalla.

Olin todella tyytyväinen koristeluihin! Miehen kanssa yhdessä suunnittelimme, taisi suurin osa ideoista tulla kyllä häneltä. Kiva kun toinenkin perheessä, joka tykkää väkrätä, tai jolla on ainakin silmää sille! Askarteluiden tekemiseen meni paljon aikaa, mutta halusin tehdä nämä kaikki itse enkä tilata valmiita. En osaa sanoa tuliko sen halvemmaksi, mutta ainakin oli meidän näköistämme: tyylikästä ja melko minimalistista.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kortti ikinuorelle 60-vuotiaalle tädilleni

Juhlimme lankalauantaina tätini 60-vuotispäivää. Ikinuori ja aina yhtä ihana tätini oli tälläkin kertaa iloinen ja pirteä, eikä hänestä kyllä uskoisi, että eläikä kohta jo häämöttää! Virtaa ja energiaa riittää.

Askartelin hänelle kortin, joka annettiin yhteisenä muistona minulta ja mieheltäni sekä siskoltani ja hänen mieheltään.

Edessä kokeilin minulle uutta tekniikkaa: pinta muodostuu erilaisista papereista leikatuista erimuotoisista ja -kokoisista paloista. Palojen reunat tummensin seepianvärisellä leimausmusteella ja koristelin kortin puolihelmillä, ääriviivatarralla, kiiltokuvalla ja nauhalla. Kortin ulkoreunat tuputtelin hopeaisella leimausmusteella.





Takapuolelle tulee nauha ja kulmissa on hopeaa. Tekstille liimasin hieman kohokuvioisen paperin, jonka nurkan koristin kiiltokuvakukalla, jonka lehdellä kimmaltaa kastehelmi.



maanantai 6. tammikuuta 2014

Inspiraatiota vuodelle 2014

Teki mieli jonkin aikaa vältellä kouluhommien tekemistä, joten aloin selaamaan Pinterestiä tavoitteena löytää ideoita tulevan vuoden projekteihin. Ja kyllähän niitä ideoita tuli!

Tulevana vuonna aion tehdä...

1. Koruja

Ensimmäisessä kuvassa ohje kelttiläisen sydämen punomiseen (metallilangasta tulis niin siisti rannekoru!) ja toisessa kiva idea käyttää pullonkorkkeja avaimenperien tekemisessä.

2. Kranssin



Ensimmäisessä kuvassa kaunis ja herkkä helmistä tehty joulukuusen koriste, mutta isommassa mittakaavassa metallilankaan tehtynä voisi olla todella kaunis kranssi! Toisessa kuvassa puolestaan sellainen kranssi, josta itte tykkään kovasti: ei kaikkialta yhtä paksu, vaan myös ohutta löytyy! Herkkä.


Ensimmäisen kuvan kranssissa jotain vänkää, mutta en pidä mustan ja valkoisen yhdistelmästä yleensäkään. Toisen kuvan kranssi on omaan makuuni liian paksu, mutta toisaalta kangas materiaalina on aika jännä ja ihanan pehmeän näköinen lopputulos.

3. Jotain uutta sisustukseen



Ensimmäisessä kuvasarjassa mielestäni todella kaunis idea tehdä sisustustauluja. Meillä on yksi iso tyhjä seinä, jolle olemme mietiskelleet kangastaulua, mutta hyvää kangasta ei ole löytynyt. Pitää ehdottaa tätä! Toisessa kuvasarjassa värjätään pulloja sisältä. Tulee kauniita, tykkään! Voisin kuvitella värjääväni pienistä purkeista yrttipurkkeja, joita olen jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni. Vielä yrtin nimi sabluunalla ulkopuolelle, niin viimeistelee homman.


Myös tämä idea on ihana! Toimii mielestäni hyvin paitsi kynttilöiden kanssa, myös kynäpurkkina tai kukkaruukkuna. En tiedä, onko kotimme tarpeeksi rustiikkinen tällaiselle, mutta ainakin ulos kukkaruukun ympärillä oksat näyttäisivät mahtavalta! Pitäisi vain etsiä jokin halvahko kukkaruukku, maalata se ja sitten liimata oksat kuumaliimalla. Toimisi varmaan?

4. Vaatteita



Nämä shortsit ovat niin söpöt! Kaapistani myös löytyy muutamat hieman rikki olevat farkut, joista voisi askarrella kesäshortsit. Vielä söpö pitsi reunustaan niin ei varmasti löyty samanlaisia muilta! Myös yksi superhelppo paitaohje odottaa toteuttamistaan, kunhan vain saisin katsottua, kuinka paljon kangasta tarvitsee ja vietyä itseni sitten kangaskauppaan.


Toivottavasti edes jotain näistä ehdin toteuttaa muiden mieleen tulevien lisäksi!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Korttihaaste: Valkoinen/kerma

Osallistun tällä postauksella ensimmäistä kertaa ikinä mihinkään blogihaasteeseen. Teki mieli askarrella jotain ja ideoita googlaillessa osui Korttisirkuksen haaste valkoisesta tai kermaisesta kortista. Eipä siis muuta kuin askartelulaatikkoa penkomaan ja ideoimaan, mitä sieltä keksisi tehdä!




Tällainen onnittelukortti ideoiden ihmemaasta sitten ilmoille tupsahti. Halusin käyttää ihania lintuaiheisia leimojani, joita on tullut käytettyä aivan liian vähän, ja loput tarvikkeet haeskelin sitten ideaa tukemaan.

Tarvikkeet ja työvaiheet:
- valkoinen korttipohja, josta pyöristin ulkonurkat tänään ostamallani nurkanpyöristäjällä
- kaksipuoleinen skräppäys-paperi, josta leikkasin suikaleen ja sen jälkeen vielä päädyt kuviosaksilla
- valkoinen, helmiäiskiiltoinen kuvioitu paperi, josta leikkasin kolme lehteä/sulkaa ja koristin kolmella hopeatussipisteellä
- tylliä, josta leikkasin kuusi ohuita suikaleita, jotka yhdistin ompelulangalla ruusukkeeksi
- vesiväripaperi, jolle leimasin linnun, koristin leimausta muutamilla hopeatussipisteillä
- kolme valkoista tarrahelmeä
- hopeinen Onnea-teksti

Tuloksena omaan silmääni harmoninen ja itseni näköinen kortti, joka voisi lähteä vaikka helmikuussa siskolleni syntymäpäiväkortiksi.